Sebateam in English Sebateamin kotisivut Suomeksi  
NaviLeft Tuoreimmat uutisemme Sebastian Lindholm Emil Lindholm Axel Lindholm Kilpailukalustomme Parhaimmat rallikuvamme TV-tuotantoamme Elämykselliset asiakastilaisuutemme Kumppaneitamme Ota yhteyttä ja kannusta meitä NaviRight
TableTop
 
Tuoreimmat uutisemme
 
27.1.2018 - Emil Lindholm debytoi komeasti kakkoseksi Rovaniemellä

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Uransa ensimmäiseen nelivetoautolla ajettavaan ralliinsa osallistunut Emil Lindholm, 21, nousi yhdessä Mikael Korhosen kanssa ralli SM-kauden avauksessa Rovaniemellä upeasti toiseksi. GRX-tiimin Skodaa ajanut Lindholm malttoi ajaa kaksi pitkää kilpailupäivää omaa ajoaan, joka rallin maalissa palkittiin komealla kakkossijalla.

Ennakkosuunnitelmissaan viidettä sijaa tavoitellut Lindholm oli tietysti tyytyväinen, kun tavoite ylittyi reilusti.

- Tässä rallissa oma ajoni -taktiikka toimiin jos jossain. Jatkoi tänään periaatteessa siitä, mihin perjantaina jäätiin. Kun autoon tuli yhä enemmän luottoa niin erikoiskoeajat paranivat itsestään. Enää ei ihan jokaiseen täysmiinus -paikkaan tarvinnut nostaa jalkaa kokonaan kaasulta, Lindholm hymyili rallin maalissa.

Lindholm ja Korhonen kellottivat lauantain erikoiskokeilla myös kaksi pohja-aikaa. Nuoren rallikuljettajan uran ensimmäinen SM-tason pohja-aika syntyi rallin ainoalla uudella erikoiskokeella Untamovaarassa ja toinen Mäntyvaaran yleisö-erikoiskokeella.

- Etenkin Untamovaaran pohja-aika tuli meille yllätyksenä. Omasta mielestämme emme yrittäneet ajaa sen kovempaa kuin muuallakaan. Molemmat pohjat syntyivät edelleen omalla ajolla.

- Viimeisen pätkän maalissa fiilis oli todella hyvä. Ensimmäinen ajatus oli, että "koska tätä saa lisää?". Tuloksellisesti tuosta ei voi parantaa kuin yhdellä pykälällä, mutta omassa ajossani on yhä paljon kehitettävää. Seuraavaksi Mikkeliin, jossa uusi yritys. Myös kauden toisessa SM-rallissa tavoite on ajaa omaa parasta. Olisin tyytyväinen, jos pystyisin nostamaan vauhtiani hieman lisää, mutta tässä vaiheessa uraa ja kautta tärkeintä on edelleen päästä rallin maaliin, Lindholm muistutti.

Ralli SM-sarja jatkuu kolmen viikon kuluttua Mikkelissä. SM Vaakuna-rallia ajetaan 16.-17. helmikuuta. Ralli SM-sarjaan kuuluu kaikkiaan seitsemän osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Turkuun.

Lopputulokset SM Arctic Lapland ralli 2018, Rovaniemi:
1. Eerik Pietarinen - Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 2:08:49,3
2. Emil Lindholm - Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 2:25,4
3. Takamoto Katsuta (J) - Marko Salminen Ford Fiesta R5 + 2:36,2
4. Jukka Ketomäki - Jarkko Alanen Skoda Fabia R5 + 2:41,9
5. Marko Mänty - Joni Mäkelä Skoda Fabia R5 + 3:09,3


17.2.2018 - Emil Lindholm keskeytti Mikkelin SM-rallin ulosajoon

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Ralli SM-sarjan SM1-luokan pisteissä toisena GRX-tiimin Skoda Fabialla ajanut Emil Lindholm ja Mikael Korhonen joutuivat keskeyttämään kauden toiseen SM-osakilpailun Mikkelissä ulosajoon. Rallin neljännen erikoiskokeen jälkeen Lindholm ajoi rallissa viidentenä 1,2 sekunnin päässä kolmannesta sijasta. Kaksikon matka päättyi rallin viidennelle Siikakosken 27,67 km mittaiselle erikoiskokeelle ulosajoon.

- Se oli sellainen oikea loiva mutka, johon ei tarvinnut edes sitoa. Jarrutin hieman liian myöhään, jolloin auton takapyörät jäivät pehmeälle tampatulle lumelle ja auto oli hetkessä poikittain. Nokka haukkasi penkkaan ja sen jälkeen meitä vietiin. Jatkoon ei ollut sen jälkeen asiaa, sillä automme jäähdytin rikkoutui ja nesteet valuivat ulos.

- Totta kai harmittaa. Ajoimme siististi, mutta kovaa. Omaa ajoamme, kuten olimme suunnitelleetkin. Emme ottaneet riskejä. Ralli on vain veitsenterällä ajamista. Marginaalit epäonnistumisen ja onnistumisen välillä ovat todella pienet. Nyt kävi näin, pettynyt Lindholm totesi keskeytyksensä jälkeen.

Mikkelin SM Vaakuna-rallin nopea ja talvinen reitti oli jääpohjainen, mutta tiellä on tamppaantunutta irtolunta runsaasti.

- En ole koskaan ajanut vastaavanlaisissa olosuhteissa. Jos takapyörät ajatuivat irtolumelle, auton perä irtosi todella yllättäen luistoon. Oppia tuli taas kerran. Harmi vain että kokemuksen kannalta tärkeät kilvanajokilometrit eivät täyttyneet. Tämä epäonnistuminen rajoittaa paljon seuraavan SM Itärallin suunnitelmia. Epäonnistuminen on tältä kaudelta käytetty. Jatkossa pitää päästä maaliin, sillä kilpakilometrit ovat kokemuksen kannalta paljon arvokkaampia kuin testeissä ajetut kilometrit, Lindholm muistuttaa.

Rallin SM-sarjan talvikauden viimeinen osakilpailu SM Itäralli ajetaan kahden viikon kuluttua Joensuussa.

Lopputulokset SM Vaakuna-ralli, Mikkeli:
1. Kalle Rovanperä - Jonne Halttunen Skoda Fabia R5 58:03,0
2. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 43,2
3. Eerik Pietarinen - Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 + 55,7

3.3.2018 - Emil Lindholm SM-nelosena kohti kesän ralleja

Highslide JS
 
GRX-tiimin Skodaa ajava Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittui ralli SM-sarjan talvikauden viimeisessä SM-osakilpailussa Joensuussa kuudenneksi. SM1-luokan yhteispisteissä kaksikko suuntaa kohti kesäkilpailuja neljänneltä sijalta.

Joensuun SM Itärallissa Lindholm oli kilpailun kolmella ensimmäisellä EK:lla hyvässä vauhdissa, mutta tauon jälkeiset kaksi erikoiskoetta eivät kulkeneet odotetulla tavalla.

- Ralli lähti ihan hyvin käyntiin vaikka heti pari kilometriä ensimmäisen EK:n lähdöstä hypättiin todella rajusti. Nämä autot sietää hypätä hyvin ja ne myös hyppäävät pitkälle. En tiedä tarkalleen, että miten pitkälle lennettiin, mutta varovaisestikin ajateltuna sellaiset 50 metriä ainakin, Lindholm aloittaa.

- Rallin neljäs ja viides EK ei meiltä jostain syystä sujunut lainkaan. Jäätiin lähes 40 sekuntia. En tiedä. Jokin vain ei natsannut. Sitä tässä on ihmetelty, että mitä niillä pätkillä meni noinkin pieleen. Esimerkiksi se nelospätkä tuli omasta mielestäni ihan hyvin, mutta aika kertoi ihan jotain muuta.

Lindholmin ajajauran kolme ensimmäistä nelivetoautolla ajettua rallia ovat kuitenkin sujuneet kokonaisuutena hyvin.

- Rovaniemen toinen sija oli huippujuttu ja talvikauden kohokohta, vaikka ajamiseni ei ollut mitenkään parhaasta päästä. Mikkelissä ajoni kulki paremmin. Se ulosajo ja siitä seurannut keskeytys oli todella lähellä jäädä myös toteutumatta. Pienestä nämä asiat ovat kiinni. Se ralli oli kuitenkin vauhdillisesti ihan OK.

- Joensuussa päätimme ajaa maaliin ja se ehkä teki ajamisestani jossain kohtaa tasaista puurtamista. Välillä tuli hyvin, välillä ei. Vauhdillisesti jäimme enemmän kuin olimme etukäteen ajatelleet.

- Nyt odotetaan kesäkelejä ja uusia kisoja. Tästä on kuitenkin ihan hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Lindholm muistuttaa.

Ralli SM-sarja siirtyy Joensuusta kevättauolle. Sarja jatkuu 18.-19. toukokuuta SM O.K. Auto-rallilla Kouvolassa. Kesäkauden ohjelmassa on kaikkiaan neljä SM-osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Salon ja Turun seudulla ajettavaan SM TeijoTalot -ralliin.

Ouneva Group SM Itärallin lopputulokset:
1. Eerik Pietarinen - Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 49:10,0
2. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 10,7
3. Nikolay Gryazin (LAT) - Yaroslav Fedorov (RUS) Skoda Fabia R5 + 24,7
4. Marko Mänty - Joni Mäkelä Skoda Fabia R5 + 32,5
5. Jarkko Nikara - Sayaka Adachi (J) Subaru Impreza WRX STI + 59,0
6. Emil Lindholm - Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 1:00,2



13.5.2018 - Emil Lindholm harjoitteli R5-luokan voittoon Tallinnassa

Highslide JS
 
Ralli SM-sarjassa SM1-luokan pisteissä neljäntenä ajava GRX-tiimin Emil Lindholm ajoi yhdessä Mikael Korhosen kanssa Tallinna-rallin yleiskilpailussa kolmanneksi ja R5-luokan voittoon. Kaksipäiväisen ja kaikkiaan kolmetoista erikoiskoetta sisältäneen kilpailun kaksi ensimmäistä sijaa menivät WRC-autoja ajaneille isäntämaan Georg Grossille ja Ukrainan Valerii Gorbainille. Lindholm jäi voittajalle 13,8 sekuntia.

Ensimmäisen nelivetoautorallinsa kesäkelillä ajanut Lindholm oli testikilpailunsa antiin erittäin tyytyväinen.

- Harmittavan lähelle voitto jäi. Olisin ehkä voinut tuon verran kovempaa ajaakin, mutta kun kysymyksessä oli testikilpailu viikon kuluttua ajettavaa Kouvolan SM-rallia varten ja urani ensimmäinen soraralli nelivetoautolla niin en ottanut mitään riskejä. Testissämme onnistuimme mielestäni hienosti. Autosta ja ajamisestani jäi hyvä fiilis.

Tallinnan ympäristön soratiet olivat tänäkin vuonna todella nopeita. Muutamilla erikoiskokeilla keskinopeudet nousivat yli 130 km/h.

- Kilpailun nopeimmalla EK:lla jäin yli 130 km/h keskinopeudesta huolimatta lähes kymmenen sekuntia WRC-autoille. Keskinopeutemme oli kova kun R5-autoni huippunopeus on noin 170 km/h. Aika pitkälti ero kärkeen syntyi juuri tuolla pätkällä.

- Mutta vauhtiani erikoiskokeilla nostin vasta ensimmäisen ajokerran jälkeen, kun nuottini oli käytännössä tarkastettu. Tämä oli hyvä testikisa kevättauon jälkeen. Kilpaa ajaminen on aina hyödyksi. Tästä on mukava lähteä ajamaan SM-pisteistä Kouvolaan, Lindholm muistutti.

Viikon kuluttua ajettavassa Kouvolan SM-rallissa letkaa vetävät etuvetoautot. Kuuma nelivetoryhmä lähtee numerosta 30. Lindholmin ja Korhosen lähtönumero on 34.

- Asiassa on hyvät ja huonot puolet. Tien pinta on vähän puhtaampi, mutta etuvetoisilla autoilla tielle ajama spoori ei oikein palvele nelivetoautoja, joten liukkautta varmasti myös riittää.

- On mukavaa, että Kouvolan reitti on viety tänä vuonna alueelle, jossa ei ole muutamaan vuoteen kilpailtu. Kun tässä rupeaa yhä enemmän luottamaan omaan nuottiinsa ja oikeastaan ketään muukaan ei tule ajamaan tulevia teitä ulkomuistista niin se tuo kilpailuun lisää jännitystä.

Kouvolan SM O.K. Auto-ralli käynnistyy lauantaina 19. päivä toukokuuta klo 9:01. Reitillä on yhteensä kahdeksan erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 99,76 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan rallin maaliin Kouvolaan lauantai-iltana klo 18:07 alkaen.

Tuloksia: Tallinna-ralli, Tallinna Viro:
1. Georg Gross - Raigo Mõlder (EST) Ford Fiesta WRC 48:29,5
2. Valerii Gorban - Sergei Larens (UKR/EST) Mini John Cooper Works WRC + 7,3
3. Emil Lindholm - Mikael Korhonen (FIN) Škoda Fabia R5 +13,8
4: Jukka Hiltunen - Jarkko Kalliolepo (FIN) Škoda Fabia R5 + 1:13,4
5. Denis Rostilov - Aleksey Kurnosov (RUS) Mitsubishi Lancer Evo 9 +3:07,3


19.5.2018 - Emil Lindholm ajoi kauden toisen kakkossijansa Kouvolasta

Highslide JS
 
Highslide JS
 
GRX-tiimin Skodaa ajavat Emil Lindholm ja Mikael Korhonen aloittivat ralli SM-sarjan kesäkauden sivuamalla parasta yleiskilpailutulostaan Kouvolassa. Lindholm ja Korhonen sijoittuivat SM O.K. Auto -rallin yleiskilpailussa kauden avanneen Arctic Lapland rallin tavoin toiseksi.

SM1-luokan kakkossija ratkaistiin rallin viimeisellä EK:lla, jossa Lindholm nousi pohja-ajan myötä 0,8 sekunnin erolla toiseksi ohi Marko Männyn. Kilpailun voittoon ajoi SM1-luokan SM-sarjaa johtava Eerik Pietarinen.

- Voittoonhan sitä aina tähdätään, mutta ei tämäkään (kakkossija) huono ole. Mulla oli kakkossijan suhteen koko ajan sellainen kutina, että jos saan puhtaan ajosuorituksen niin kaikki kääntyy vielä parhain päin.

- Toiseksi viimeisellä EK:lla ajoin yhden risteyksen pitkäksi, mutta niin samassa paikassa ajoi myös (Marko) Mänty. Vastaavia suorituksia ei saisi tulla. Kisa on niin tiukkaa, että ylimääräisiä sekunteja tällaisessa sekuntipelissä ei ole jaettavaksi, Lindholm muistuttaa.

- Rallin kaksi ensimmäistä pätkää oli ensimmäisellä ajokerralla todella liukkaita, mutta toisella ajokerralla pitoa oli yllättävänkin paljon. Mutta kyllä oli kiva tänään päästää menemään. Hyvää kilvanajoa koko päivä, Lindholm summasi.

Kakkossijan myötä Lindholm nousi SM-yhteispisteissä SM1-luokan pistetaulukossa kolmanneksi.

- Se on nyt hyvä tietää, että jos onnistuu niin mahdollisuus on aina taistella palkintopallisijoista ja SM-mitaleista. Hyvä kokonaisuus ja tulos koostuvat pienistä asioista. Eteenpäin mennään koko ajan, Lindholm muistuttaa.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan Seinäjoella, jossa Lindholm ei ole koskaan aiemmin kilpaillut.

- Jos EK:t ovat nopeita ja lukusia risteyksiä sisältäviä teitä niin se sopivat minulle, Lindholm hymyili.

Ralli SM-sarja jatkuu 15.-16. kesäkuuta Pohjanmaa-rallilla Seinäjoella. Kesäkauden jatko-ohjelmassa on jäljellä kaikkiaan kolme SM-osakilpailua. Sarja päättyy syyskuun lopulla Salon ja Turun seudulla ajettavaan SM TeijoTalot -ralliin.

SM O.K. Auto-ralli, Kouvola lopputulokset:
1. Eerik Pietarinen - Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 48:42,4
2. Emil Lindholm - Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 16,5
3. Marko Mänty - Joni Mäkelä Skoda Fabia R5 + 17,3
4. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 22,5
5. Juha Salo – Topi Luhtinen Peugeot 208 T16 R5 + 32,1
6. Jarkko Nikara - Sayaka Adachi (J) Subaru Impreza WRX STI + 1:21,2


16.6.2018 - Rengasrikko pudotti Lindholmin voittotaistelusta Seinäjoella

Highslide JS
 
GRX-tiimin Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen mahdollisuudet taistella SM Pohjanmaa-rallin voitosta hävisivät päivän ensimmäisellä erikoiskokeella tapahtuneeseen rengasrikkoon. Lindholm menetti tilanteessa lähes 50 sekuntia ylimääräistä aikaa ja putosi rallissa sijalle 24.

GRX-tiimin Skodaa ajava kuljettajalupaus kellotti seuraavalle erikoiskokeelle pohja-ajan, kärsi seuraavalla erikoiskokeella toisen rengasrikon, mutta taisteli itsensä rallin kolmella viimeisellä erikoiskokeella vielä yleiskilpailun seitsemänneksi.

- Ensimmäinen rengasrikko on mysteeri. Epäilemme venttiilivikaa, sillä rengas tyhjeni pitkällä suoralla itsestään. Jouduin ajamaan reilut viisi kilometriä tyhjällä renkaalla ja kisamme meni siihen. Se toinen rengasrikko oli omaa syytäni. Leikkasin yhden mutkan liian sisältä ja rengas osui kiveen ja tyhjeni.

Ennen kauden kahta viimeistä SM-rallia Lindholm ja Korhonen jatkavat SM1-luokan SM-pisteissä kolmantena.

- Pohja-aika ja hyvät erikoiskoeajat lämmittivät mieltä kuitenkin. Viimeiselläkin pätkällä tultiin hyvin, mutta jouduin Markon (Mänty) ulosajopaikalla hiljentämään. Kyllä tämä kisa toi tulevan syksyn SM-ralleihin lisää itseluottamusta. Onnistuessani mahdollisuus on ajaa jopa voitosta, Lindholm sanoo.

- Otamme osaa perjantaina tapahtuneen onnettomuuden uhrin omaisten ja ystävien suruun. Ajatuksemme ovat kanssanne, Lindholm sanoo.

Ralli SM-sarja jää reilun kahden kuukauden mittaiselle kesätauolle. Sarja jatkuu elo-syyskuun vaihteessa Sastamalassa ajettavalla Enset SM-rallilla. Kauden viimeinen ja mitalit ratkaiseva SM TeijoTalot -ralli ajetaan Turun ja Salon maisemissa 28.-29. päivä syyskuuta.

Yleiskilpailun tulos; SM Pohjanmaa-ralli, Seinäjoki:
1. Teemu Asunmaa – Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 43:14,5
2. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 + 1,6
3. Nikolai Gryazin (LAT) – Jaroslav Fedorov (RUS) Skoda Fabia R5 + 16,2
....
6. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 49,4


8.7.2018 - Rengasrikot pudottivat Lindholmin kymmenenneksi Italiassa

Highslide JS
 
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen sijoittuivat myöhään eilen illalla Italiassa päättyneessä Rally Del Casentinossa yleiskilpailun kymmenenneksi. HMI (Hyundai Motorsport Italia) -tiimin Hyundai i20 R5:lla asfalttiralliin osallistuneen suomalaiskaksikon kilpailu meni piloille rallin kolmannella ja kuudennella erikoiskokeilla tapahtuneisiin rengasrikkoihin, joissa tärvääntyi lähes kolme minuuttia ylimääräistä aikaa.

- Ensimmäinen rengasrikko oli omaa syytäni. Leikkasin liian sisältä, etupyörä osui sisämutkan kallioleikkaukseen ja rengas tyhjeni. Ajoin rikkinäisellä renkaalla EK:n maaliin ja hävisimme vajaat kaksi ja puoliminuuttia. Toinen rengasrikko tapahtui kuudennella EK:lla. Se jäi meille mysteeriksi, sillä emme osuneet mihinkään. Onneksi EK oli lyhyt niin jäimme kärjelle vain reilut kymmenen sekuntia ylimääräistä lisää, Lindholm kertoi rallin jälkeen.

Toscanan alueet asfalttitiet Italian Bibbienassa osoittautuivat odotetun haasteellisiksi.

- Rengasrikkojen jälkeen kilpailu oli lähinnä treeniä tulevaisuutta varten. Tiet olivat haastavia. Oli paljon epätasaisuuksia, pinnan vaihteluja ja jopa muutama hyppykin. Erityisesti pimeässä ajetut pätkät olivat vaikeita. Tiet kääntyilivät koko ajan ja näkyvyys eteen oli lyhyt.

Lindholmin ja Korhosen rallit jatkuvat tulevana viikonloppuna Sastamalassa AutoGlym-rallissa, joka toimii heille hyvänä shakedownina Suomen MM-rallia varten. Kaksikko starttaa reitille tutulla Skoda Fabia R5:lla lähtönumerolla 3.

- Kisassa on mukana rallin MM-sarjan WRC2-luokassa pärjänneitä kuljettajia, joihin pääsemme vertaamaan omaa vauhtiamme ja samalla aistimaan, millaista meno kuun lopulla Jyväskylässä sitten on.

- Rallissa ajetaan erikoiskokeita kahdesti. Toivotaan, että reitiltä löytyy myös pientä tietä, joka toisella ajokerralla menisi heikompaan kuntoon. Se palvelisi auton säätöjen suhteen meitä hyvin. AutoGlym-ralli on hyvä shakedown Suomen MM-ralliin. On syytä muistaa pitää auto maaliin asti ehjänä.

Sastamalassa ajettava AutoGlym-ralli käynnistyy Neste Häijään piha-alueelta 13. päivä perjantai-iltana klo 20:01, jolloin ohjelmassa on yksi erikoiskoe. Ralli jatkuu lauantaina 14. päivä klo 9:01 alkaen. Päivän ohjelmassa on kolme erikoiskoetta, joista jokainen ajetaan kahdesti. Rallin maaliin Neste Häijäälle ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan noin klo 16:40.

Lopputulokset; 38. Rally Del Casentino, Bibbiena, Italia:
1. Alessandro Re – Fulvio Florean (ITA) Skoda Fabia R5 1:32.18,5
2. Nikolai Gryazin – Jaroslav Fedorov (RUS) Skoda Fabia R5 + 12,7
3. Pierre Campana – Dominique Savignoni (FRA) Skoda Fabia R5 + 18,1
...
10. Emil Lindholm – Markus Korhonen (FIN) Hyundai i20 R5 + 3:34.5


14.7.2018 - Emil Lindholm ajoi Suomen MM-rallin kenraaliharjoituksen voittoon

Highslide JS
 
GRX-tiimin Emil Lindholmin ja Mikael Korhosen Suomen MM-rallin kenraaliharjoitus päättyi voitokkaasti. Lindholm hallitsi Skodallaan Sastamalassa ajettua Autoglym-rallia alusta loppuun ja ajoi uransa ensimmäiseen rallin yleiskilpailun voittoon 29,7 sekunnin erolla ennen Jarkko Nikaraa.

Lindholm, 22, kellotti rallin seitsemälle erikoiskokeelle viisi pohja-aikaan. Nuori rallilupaus jätti testirallissaan taakseen muun muassa Toyota Gazoo Racingin koulutusohjelmassa olevat kolme autokuntaa sekä Skodan tehdaskuljettaja Ole Christian Veibyn.

Lindholmit kirjoittivat samalla Autoglym-ralliin uuden sivun historiaa, sillä rallin voittajaluettelosta löytyy sekä isän että pojan nimet. Emilin isä Sebastian Lindholm voitti saman rallin kolme kertaa peräkkäin vuosina 2001-2003.

- Sehän tässä kaikkein tärkeintä olikin, että nimi on nyt samalla listalla. No ei vaan, Lindholm hymyilee.

- Kisa oli raskas vaikka se ei ollut kovin pitkä. Kovaa sai ajaa. Mahtui päivään muutama läheltä piti tilannekin, mutta niitä oli sattunut muillekin. Oli aika liukasta ja pito vaihteli. Mutta ensimmäinen yleiskilpailun voitto, hyviä päänahkoja ja vielä Suomen MM-rallin kenraali. Olen todella tyytyväinen, Lindholm iloitsi maalissa.

Lindholm kertoo, että ajo Sastamalassa lähti kulkemaan heti ensimmäiseltä erikoiskokeelta alkaen.

- Kun ajo sujuu kuin itsestään niin silloin tuloskin on yleensä hyvä. Kyllä se vauhti auton sisällä tuntui, mutta ajo oli rentoa ja en joutunut puristamaan ja miettimään ajamistani vaan ne ajat tulivat nätisti ja itsestään. Kyllä tämä oli urani tähän asti paras tulos ja samalla paras kokonaisuus, Lindholm myöntää.

Lindholm sanoo, että voiton myötä fiilikset Suomen MM-ralliin ovat korkealla.

- Täällä EK 3/6:n välitie oli onneksi heikommassa kunnossa ja urilla, joten pääsimme testaamaan myös niitä ajo-olosuhteita, jotka tulevat meille Jyväskylän pikkuteillä vastaan. Oli hyvä, että pääsimme ajamaan myös urissa.

- Tavoite Suomen MM-rallissa on maltillinen. Taustallani on vasta kolme MM-rallia, joten mitenkään isolla riskillä en lähde sijoituksia tavoittelemaan. Oma perusvauhtini on jo ihan ok-tasolla. Ajetaan omaa kyytiä, pidetään auto ehjänä ja yritetään välttää turhat murheet niin tuloskin voi sitä kautta olla ihan hyvä, Lindholm laskee.

Suomen MM-osakilpailu Neste Ralli ajetaan 26.-29. heinäkuuta Keski-Suomen sorateillä. Emil Lindholm ja Mikael Korhonen osallistuvat rallissa WRC-2-luokkaan Skoda Fabia R5:lla. Kaksikon lähtönumero on 46.

Yleiskilpailun lopputulos: KV Autoglym-ralli, Sastamala:
1. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 59:06,3
2. Jarkko Nikara – Adachi Sayaka (J) Ford Fiesta R5 + 0:29,7
3. Ole Christian Veiby (N) – Stig Rune Skjaermoen (N) Skoda Fabia R5 + 0:46,4
4. Takamoto Katsuta (J) – Marko Salminen Ford Fiesta R5 + 0:57,3
5. Hiroki Arai (J) – Jarmo Lehtinen Ford Fiesta R5 + 1:45,8
6. Mattias Monelius (S) – Erik Gustafsson (S) Skoda Fabia R5 + 4:51,0


31.7.2018 - Emil Lindholmin tapahtumarikkaalle MM-rallille hieno päätös

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
Maltillisin tavoittein ja silti luottavaisin mielin monipuolisen autourheilu-uransa ensimmäiseen nelivetoautolla ajettavaan MM-ralliinsa startannut Emil Lindholm joutui karvaasti pettymään kun ensiksi spinnaus ja rengasrikko pudottivat GRX-tiimin Skodalla ajaneen kaksikon ulos WRC2-luokan kärkitaistelusta. Sitten seuraavan kilpailupäivän ensimmäisellä Päijälän erikoiskokeella Lindholm ja Korhonen sortuivat ulosajoon pikataipaleen viimeisessä mutkassa ja näin odotetuin kilpailupäivä jäi armotta kesken. Silti viimeisenä kilpailupäivänä Ralli2 -säännön turvin kilpailua jatkanut kaksikko nappasi kaksi hyvää erikoiskoeaikaa ja ylitti maalikorokkeen WRC2-luokan yhdenneksitoista nopeimpana autokuntana.

Suomen MM-rallin WRC2-luokan taso oli tänä vuonna äärimmäisen kova. Lindholmin tavoite oli ajaa ehjä ja virheetön kilpailu sekä olla maalissa viiden parhaimman joukossa. Kuitenkin GTX-teamin kaksikon ralli sai pahimman mahdollisen alun kun vain noin kilometri päivän avauserikoiskokeen lähdöstä Lindholm pyörähti, jonka seurauksena Skodan keula jäi tukevasti sisämutkan ojaan kiinni.

- Se oli sellainen keventävä nyppylän yli kaartuva vasen, jossa auton perä lähti todella nopeasti alta. En ehtinyt reagoida vastaohjauksella, joten pyörähdimme ja automme kaula putosi sisämutkan ojaan. Kesti kauan ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa, Lindholm aloitti.

Lindholm ja Korhonen menetti tilanteessa lähes kolme minuuttia aikaa, mutta se ei lannistanut nuorta suomalaiskuljettajaa.

- Ajattelin, että edessä on pitkä ralli, jossa kenelle tahansa voi sattua vielä mitä tahansa. En antanut periksi vaan jatkoimme samaa vauhtia. Sitten Ässämäki 2:lla noin 700 metriä lähdöstä suoralla tiellä vasen takarengas puhkesi täysin varoittamatta. Ajoimme 15 km kilometriä tyhjällä renkaalla ja siinä kärki karkasi lopullisesti. Kuin pisteenä iin päälle osuin sitten vielä päivän viimeisellä EK:lla Harjulla sisämutkan tolppaan ja taas tuli tappiota minuutti lisää.

Murheellisen ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen asiat muuttuvat vielä synkemmiksi

Toinen kilpailupäivä sai pahimman mahdollisen alun kun Lindholmin Skoda kierähti EK:n viimeisessä mutkassa katolleen. Paikalla ei ollut yleisöä auttamassa autoa takaisin tielle, joten ralli oli jätettävä kesken.

- Se oli oma virhe. Jarrutin helppoon mutkaan hieman liian myöhään, auto ajautui linjalta ulos ja kaatui hiljaisesta vauhdista syvään ojaan katolleen, Lindholm kertasi tilannetta ja jatkaa - Ennakkoon odotin lauantaita todella paljon, mutta minkäs teet.

Sunnuntaina maalilipulle

Lindholmin ja Korhosen vaiherikas Suomen MM-ralli päättyi rallin maaliin ja kahteen hyvään erikoiskoeaikaan. Rallin viimeisenä kilpailupäivänä Lindholm kellotti aamun kahdelle ensimmäiselle erikoiskokeelle WRC2-luokassa neljänneksi ja viidenneksi nopeimmat ajat, ja kun samat erikoiskokeet ajettiin päivällä uudelleen, Lindholm kellotti molemmille pätkille ryhmänsä toiseksi nopeimmat ajat.

- Viimeinen kilpailupäivä ja sen neljä erikoiskoetta olivat meille onnistuineita; Ajoimme päivän ensimmäisen lenkin varovasti, koska päivän molemmat erikoiskokeet, Laukaa ja Ruuhimäki, olivat uusia minulle. Tarkastimme, että nuottimme ovat paikoillaan.

- Toisella ajokerralla nostimme vauhtiamme, mutta edelleenkään emme ottaneet mitään riskejä. Kalle (Rovanperä) meni tänään todella kovaa, mutta hänellä oli hyvä syy siihen.

Lindholm toi GRX-tiimin Skodan maaliin, mutta ei sillä tavalla, kun hän olisi halunnut sen Jyväskylän Paviljongille tuoda.

- Rallin ensimmäisellä EK:lla perjantaina Moksissa tapahtunut ajovirhe vei vain liikaa aikaa. Kun siihen lisätään nämä meidän muut seikkailut, pari rengasrikkoa ja Päijälässä tapahtunut kaato, niin tilanne on tämä. Tulos (sija 11) ei sinänsä harmita. Se harmittaa, että jouduin lauantaina keskeyttämään ja en päässyt ajamaan päivän erikoiskokeilla, joista saatu kokemus olisi ollut tärkeätä.

- Mutta, ei näistä pidä lannistua. Saimme mukaamme paljon tietoa ja kokemusta. Näimme, että vauhtimme on hyvällä tasolla ja tiedämme myös sen, että osaamme ajaa rallia myös maaliin asti. Se suoritus ei valitettavasti osunut tähän kilpailuun, mutta tulevaisuudessa niin tulee tapahtumaan.

Seuraavaksi Lindholm ja Korhonen suuntaavat katseensa ralli SM-sarjan toiseksi viimeiseen osakilpailuun Enset SM-ralliin, joka kilpaillaan elo-syyskuun vaihteessa Sastamalassa.

- Sieltä kausi jatkuu jälleen uudella yrityksellä, Lindholm lupaa.

Suomen MM-ralli, WRC2-luokan lopputulokset:
1. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen (FIN) Skoda Fabia R5 2:45:18,4
2. Jari Huttunen – Antti Linnaketo (FIN) Hyundai i20 R5 +1:06,8sek
3. Gus Greensmith – Craig Parry (GBR) Ford Fiesta R5 +1:28,1sek
---
11. Emil Lindholm – Markus Korhonen (FIN) Skoda Fabia R5 +1:00:34,0sek


31.8.2018 - Emil Lindholm taisteli kakkoseksi Sastamalassa

Highslide JS
 
Highslide JS
 
GRX-tiimin Skodan Emil Lindholm ja Mikael Korhonen nousivat viimeisen erikoiskokeen pohja-ajalla Enset SM-rallin kakkoseksi ja samalla taistelemaan SM1-luokan hopeamitaleista. Luokan mestaruuden varmisti jo ennen kauden päätösosakilpailua Sastamalassa voittoon ajanut Eerik Pietarinen, jolle Lindholm taipui 14,4 sekuntia.

- Onnittelut Eerikille mestaruudesta! Ei tämä täydellinen kisa meiltä ollut. Kakkosella ajoimme risteyksen pitkäksi ja viitospätkällä kävimme heti ensimmäisessä mutkassa ojan pohjalla. Se oli itseltäni sellainen oikosulku. Olisi tämä ralli siis huonomminkin voinut mennä, mutta hyvä näin.

Rallin toinen sija ratkaistiin kilpailun viimeisellä EK:lla (5,17 km), jolle kakkossijasta taistelleet Lindholm, Takamoto Katsuta ja Kristian Kiviniemi starttasivat 2,7 sekunnin sisällä toisistaan. Lindholm hallitsi sateessa ajetun erikoiskokeen, kellottaen pohja-ajan, jolla hän varmisti kauden kolmannen kakkossijansa.

- Tärkeä tulos, joka pitää meidät Teemu Asunmaan kanssa hopeamitalitaistelussa mukana. Tilanne on taitaa olla nyt se, että se kumpi meistä on viimeisen rallin maalissa toisen edellä, voittaa hopeamitalit.

- Tänään ajamisestani puuttui myös hieman sellaista luottoa, jonka avulla olisin voinut ajaa kovempaa. Sateen kastelemilla teillä oli pitoa, mutta suorilla tunsin että auton eteneminen oli tosi raskasta.

Ralli SM-sarjan päätösosakilpailu SM Teijo Talot -ralli ajetaan neljän viikon kuluttua Turun ja Salon alueilla. Kaksipäiväisessä rallissa jaetaan puolitoistakertaiset SM-pisteet, jotka ratkaisevat SM1-luokassa hopea- ja pronssimitalien kohtalon.

Lopputulokset; Enset SM-ralli, Sastamala:
1. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 45:48,4
2. Emil Lindholm – Mikael Korhonen Skoda Fabia R5 + 14,4
3. Takamoto Katsuta (J) – Marko Salminen Ford Fiesta R5 + 16,8


23.9.2018 - Lindholm ajoi Italian mestaruusrallissa viidenneksi

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
 
GRX-tiimin Emil Lindholm ja Mikael Korhonen ovat sijoittuneet HMI Hyundai Italian Rally Teamin Hyundai i20 R5:lla Italian rallimestaruussarjaan kuuluvassa Rally Adriaticossa viidenneksi. Rallin voittoon ajoi kuudennen kerran perättäin Italian Umberto Scandola Skoda Fabia R5:lla. Lindholm jäi voittajasta 1:29,5 minuuttia.

Ennakkoluulottomasti ajanut Lindholm johti kilpailua neljän ajetun EK:n jälkeen ja kellotti rallissa kaikkiaan neljä pohja-aikaa. Jarrumurheet, vetoakselin katkeaminen ja rallin kolmanneksi viimeisellä EK:lla tapahtunut kaato pudottivat suomalaiskuljettajan palkintopalliltaistelusta ulos.

Ensimmäisen sorarallinsa Hyundailla ajanut Lindholm harmitteli kärsimättömyyttään.

- En vaan malttanut tutustua uusiin olosuhteisiin vaan halusin mennä alusta lähtien täysillä. Viides sija on tapahtumiin nähden ihan ok tulos. Rallin avauspäivänä osuin shikaaniin, jota oli ensimmäisen ajokerran jälkeen jostain syystä kavennettu ja tiukennettu. Osumasta auton vetoakseli katkesi ja pääsimme takavedon turvin EK:n maaliin.

- Lauantaina yhdellä kolmeen kertaan ajetulla EK:lla oli niin kova pito, että jarrut hävisivät vaikka ensimmäisen ajokerran jälkeen yritin käyttää niitä mahdollisimman nätisti. Se ei auttanut ja jarrut ylikuumenivat jokaisella ajokerralla.

Ennen rallin kolmea viimeistä erikoiskoetta suomalaiskaksikko ajoi rallissa kolmantena 28 sekuntia kärjestä, mutta kaato heti huollon jälkeisellä EK:lla pudotti Lindholmin sijalle kahdeksan. Rallin kahdella viimeisellä erikoiskokeella nuori suomalaiskuljettaja nousi vielä viidenneksi.

- Oma virhe. Käänsin yhteen asfalttimutkaan liian myöhään sisälle. Perä lähti alta ja putosimme pellolle, josta kierimme kaksi volttia rinnettä alas. Auto jäi pyörilleen, starttasin moottorin käyntiin ja pääsimme takaisin tielle. Pyörät olivat melko hyvin paikoillaan, joten ei siinä muuta kun hanaa vain. Vahva auto, Lindholm summasi.

- Pääasia oli, että pääsimme maaliin ja saimme taas uusia kokemuksia. Tässä sarjassa ajaa kohtalaisen monta autoa kovaa, joten oli mukava huomata, että vastaava ralli on varmasti jossain kohtaa uraa myös voitettavissa. Kilpailu oli hyvä harjoitus ensi viikonloppuna ajettavaa rallin SM-finaalia varten.

Ralli SM-sarjan kauden 2018 päätösosakilpailu SM Teijo Talot -ralli ajetaan tulevana viikonloppuna Turun ja Salon alueilla. SM1-luokan hopeamitalin kohtalo ratkaistaan kaksipäiväisessä rallissa, jossa jaossa on puolitoistakertaiset SM-pisteet. Ralli käynnistyy Neste K Paimion liikenneasemalta klo 19:01. Perjantaina ajetaan kolme erikoiskoetta yhteispituudeltaan 21,52 km. Ralli jatkuu lauantaina klo 8:30. Ohjelmassa on viisi erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 85,27 km. Ensimmäisiä kilpailijoita odotetaan rallin maaliin Salon Astrum-keskukseen noin klo 16:00.

Lopputulokset 25. Rally Adriatico 2018, Italia, yleiskilpailu top-5:
1. Umberto Scandola & Guido D'Amore, Škoda Fabia R5, 1:12:59.7
2. Simone Campedelli / Tania Canton, Ford Fiesta R5, +12.3sek
3. Nicolò Marchioro & Marco Marchetti, Škoda Fabia R5, +46.1sek
4. Andrea Crugnola & Danilo Fappani, Ford Fiesta R5, +1:10.9sek
5. Emil Lindholm & Mikael Korhonen, Hyundai i20 R5, +1:29.5sek


29.9.2018 - Kakkossija varmisti Lindholmille SM1-luokan SM-hopeamitalit

Highslide JS
 
Highslide JS
 
Highslide JS
GRX-tiimin Skodalla ajavat Emil Lindholm ja Mikael Korhonen varmistivat ralli SM-sarjan SM1-luokan hopeamitalit hyvän taistelun jälkeen. Lindholm kilpaili hopeamitalista Teemu Asunmaata vastaan ja mitalin kohtalon ratkeamista saatiin odottaa aina rallin viimeisen EK:n maaliin asti.

SM TeijoTalot-rallin päätöserikoiskokeelle kilpailun kakkosena startannut Lindholm piti 2,2 sekunnin erolla yleiskilpailun kakkospaikkansa ennen mestaruuden varmistanutta Eerik Pietarista. Mikäli Lindholm olisi jäänyt rallissa kolmanneksi, rallifinaalissa lopulta viidenneksi AT-pisteiden myötä pudonnut Asunmaa olisi ilman aikasakkoa ohittanut Lindholmin 1,5 pisteellä.

Uran kolmannen SM-hopean varmistuminen oli iloinen asia. Kaksi edellistä hopeamitalia Lindholm ajoi rata-autoilun V1600-luokasta kaudella 2013 ja viime vuonna rallin etuvetoautojen SM3-luokasta.

- Tulos oli juuri se, mitä hakemaankin lähdettiin. Kerrankin maltoin ajaa omaa ajoani. En yrittänyt väkisin mitään ja vältin virheitä. Lähdin jokaiselle EK:lle tunnustellen liikkeelle, sillä keli oli haastava. Aamulla oli jopa pakkasta ja en ole koskaan aiemmin ajanut niin kylmässä kelissä sorapyörillä.

- Hyvä viikonloppu ja hyvä päätös rallikaudelle. Ei ensimmäistäkään ajovirhettä, Lindholm iloitsi.

Lindholm sanoo, että tulevaisuudessa kolme SM-hopeaa ei tule hänelle riittämään. Tavoite on ajaa mestaruuksista.

- Pikku hiljaa kultamitaleista pitää jo päästä taistelemaan. Hopeakin on siisti juttu, mutta olen sen verran kilpailuhenkinen kaveri, jolle vain voitot riittävät. Ensi vuonna uusi yritys.

Lindholm kertoo, että ajot tämän kauden osalta ovat mitä suuremmalla todennäköisyydellä ajettu.

- Lähdemme Mikaelin kanssa lokakuun lopulla nuotittamaan Espanjan MM-rallin, mutta muuta ohjelmaa ei ole tiedossa. Tässä on paljon duunia edessä ensi kautta rakentaessa. Nyt panostamme kaikki paukut siihen, että saisimme rakennettua hyvän ajo-ohjelman kaudelle 2019.

Lopputulokset; SM TeijoTalot-ralli, Salo-Turku:
1. Nikolai Gryazin (LAT) – Jaroslav Fedorov (RUS) Skoda Fabia R5 50:16,8
2. Emil Lindholm – Markus Korhonen Skoda Fabia R5 + 21,2
3. Eerik Pietarinen – Juhana Raitanen Skoda Fabia R5 + 23,4
4. Juha Salo – Topi Luhtinen Skoda Fabia R5 + 40,3
5. Teemu Asunmaa - Ville Mannisenmäki Skoda Fabia R5 + 47,5

SM1-luokan epäviralliset SM-loppupisteet:
1. Eerik Pietarinen 149,5
2. Emil Lindholm 104
3. Teemu Asunmaa 98
4. Nikolai Gryazin (LAT) 94,5
5. Juha Salo 62
6. Marko Mänty 59
 
     
 
Sebateamin kotisivut on toteuttanut MediaGuru Jack Bacon - www.mediaguru.fi